Cresco-henkilöarvioinnit

Mitä on psykologinen henkilöarviointi


Momentouksen henkilöarviointi ei ole pisteityskoneisto

Arviointiosaamisemme pohjaa tieteelliseen osaamiseen, psykologian kautta tulevaan ihmisen ymmärtämiseen. Tutkittujen menetelmien ja räätälöityjen simulaatioiden rinnakkainen käyttö psykologin haastattelun lisäksi auttaa arvioimaan arvioitavan henkilön kyvykkyyksiä suhteessa tehtävän vaatimuksiin.

Psykologin arviointi auttaa sekä varmistamaan yrityksesi ja ehdokkaan arvojen ja kulttuurin yhteensopivuuden että kasvattamaan avainhenkilöiden omaa itsetuntemusta. Rekrytoivalle esihenkilölle arviointi tarjoaa ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, miten henkilöä tulisi johtaa, jotta tämän kyvykkyydet pääsevät esille.

Arviointi auttaa myös arvioitavaa itseään tarjoamalla mahdollisuuden hetkeksi pysähtyä reflektoimaan omaa työelämää, itseään työntekijänä sekä itselle tärkeitä motivaattoreita. Prosessi on auttanut monia näkemään itsensä uudessa valossa ja tunnistamaan, millaisiin tehtäviin ja organisaatioihin parhaiten sopii.

Soveltuvuusarviointi räätälöidään aina tehtäväkohtaisesti. Tapaamiset kestävät muutamasta tunnista puoleen päivään.

Tyypillisesti etenemme seuraavasti:

  1. Otamme yhteyttä arvioitaviin ehdokkaisiin sopiaksemme arviointiajankohdan.
  2. Ennen tapaamista lähetämme ehdokkaalle muutamia erityyppisiä ennakkotehtäviä.
  3. Arviointitapaamisessa keskitymme vuorovaikutteisiin tilanteisiin: Kun etsit uutta tekijää päällikkötasolle tai vaativiin asiantuntijatehtäviin, psykologin haastatteluun, sekä haettavan roolin mukaisiin arviointitehtäviin ja simulaatioihin.
  4. Psykologin selkeä raportti ottaa kantaa soveltuvuuteen, motivaatioon ja tehtävän kannalta tärkeimpiin kyvykkyyksiin. Ehdokas itse saa myös oman kappaleensa lausunnosta.
  5. Raportointikeskustelussa rekrytoiva esihenkilö saa psykologilta selkeät kannanotot ehdokkaiden vahvuuksista ja soveltuvuudesta tehtävään. Lisäksi keskustelussa voidaan arvioida rekrytoinnin vaikutuksia laajemmin koko organisaatioon.

Ota yhteyttä

Jos olet kiinnostunut tulemaan löydetyksi suorahakuehdokkaaksi, klikkaa itsesi tänne tämän lomakkeen lähettämisen sijaan.

Kiitos yhteydenotosta!

Olemme yhteydessä mahdollisimman pian.

Lue lisää henkilötietojen käsittelystä ja tietosuojakäytännöistä